Tia Hirvonen

agility_kouluttajat_tiahirvonen

Kuva: Tia Hirvonen

Koira: Hilla (Small Fetcher Hafsig Hariet)
Syntymäaika: 11/2005
Rotu ja sukupuoli: novascotiannoutaja narttu

Koira: Sisu (Ardiente Nene Mimoso)
Syntymäaika: 11/2011
Rotu ja sukupuoli: australianpaimenkoira uros

Koiratausta: Hilla on ensimmäinen koirani, jolla on harrastuksia. Aloitimme tokolla ihan pikkupentuna jo. Agilityn aloitimme Hillan ollessa 2-vuotias ja kisaamisen noin vuotta myöhemmin. Nyt Hilla on siirtynyt agilityeläkkeelle ja fiilistelee välillä rallytokossa.

Sisun kanssa agility aloitettiin ihan pentuna. Sen lisäksi on kokeiltu paimennusta,
jälkeä ja yritetty tottistellakin edes omaksi iloksi.

Lajit: Agility
Tittelit/saavutukset: Hilla lopetti kisauransa hyvin pärjäävänä maxi3 -luokkalaisena. Sisu kisaa maxi1 -luokassa tällä hetkellä. Itse olen suorittanut SAGIn koulutusohjaajakurssin.
Tavoite: Pitää Hilla virkeänä, iloisena ja terveenä. Edistyä Sisun kanssa
niin agilityssä kuin muissakin harrastuksissa, joihin aika riittää. Kehittyä
kouluttajana.