Koulutuskenttä

Tuusulan Nahkelassa sijaitsevalla hiekkapohjaisella kentällämme on jäsenistömme vapaassa käytössä agilityesteitä (erillisessä aitauksessa), pk-esteet sekä ketteryysesteet. Mikäli esteitä siirrellään käytön yhteydessä, ne tulee palauttaa entisille paikoilleen käytön jälkeen. Esteiden kunnosta pyritään pitämään hyvää huolta, mutta jos niihin liittyen löytyy jotain huomautettavaa, otathan pikimmiten yhteyttä kenttävastaavaan. Kentän käyttäjä on itse vastuussa itsestään, koirastaan sekä sen mahdollisesti muille käyttäjille aiheuttamistaan vahingoista – harjoittelu koulutuskentällä tapahtuu aina omalla vastuulla. Muistathan myös, että koulutuskenttä ei ole koirapuisto, jossa koirien annetaan vapaasti tervehtiä toisiaan – ethän siis päästä koiraasi muiden luokse, ellet ole ensin varmistanut, että tervehtiminen on ok.

Koulutuskenttä on jäsenistömme käytettävissä joka päivä klo 10 – 21 välisenä aikana (ellei kentällämme ole erikseen sovittua tilaisuutta – kts. kentän varauskalenteri). Koirien kouluttaminen ja haukuttaminen on kiellettyä ennen klo 10 aamulla JA klo 21 jälkeen illalla. Poikkeuksena tähän ovat erikseen sovitut tapahtumat, viralliset kokeet tms., jolloin aloitusaika määritellään erikseen kunkin tapahtuman yhteydessä.

Kaikenlainen turha metelöinti, koirien turha (jatkuva) räksytys ja ulina yms. äänekäs häiriökäyttäytyminen on kiellettyä myös päiväsaikaan. Jokaisen käyttäjän tulee puuttua oman koiransa käyttäytymiseen – on varmasti koirallekin mukavampaa, kun ja jos se oppii rauhoittumaan kentällä omaa vuoroaan odotellessaan. Koiria ei saa ulkoiluttaa lähimetsissä eikä naapureiden pihoilla. Koirat tulee käyttää tarpeillaan ennen treenikentälle tuloa (Koivumäentien varressa tai viereisellä kevyenliikenteenväylällä) – mahdolliset vahingot kentältä tai muilta hoidetuilta alueilta tulee korjata välittömästi pois. Juoksuiset nartut ovat tervetulleita kentällemme treenaamaan.

Kenttämme on tarkoitettu vain jäsenillemme ja kentälle tulevien koirien tulee olla SKL:n määräysten mukaisesti rokotettuja. Huolehdithan, että kenttä lähiympäristöineen pysyy siistinä – siivoa siis omat roskasi ja koiriesi mahdolliset jätökset roskiksiin, kiitos. Ethän myöskään anna koirasi merkkailla esteitä, kontin seiniä tai aidanpieliä – kiitos.

Jokaisen kentän käyttäjän tulee ottaa muut treenaajat huomioon. Vakiovuorot ja muut ohjatut koulutukset menevät aina omien ”vapaatreenien” edelle – mikäli kentällä on ohjatut treenit meneillään, kysy vetäjältä, voitko treenata omaa koiraasi samanaikaisesti.

Kenttävastaava

koulutuskentta(at)tuukk.fi

Ajo-ohje

 Hyrylän suunnasta

Aja Hyrylän Shellin liikenneympyrästä Hyvinkään suuntaan (tie 45) seuraavaan (Koskenmäen) liikenneympyrään asti. Käänny tästä liikenneympyrästä Nurmijärven suuntaan, Nahkelantielle (tie 139). Tätä tietä ajetaan n. 3,3 km (ohi Lahelan liittymän, Ristikiven teollisuusalueen ja Häklin uimapaikan). Tien oikealla puolella olevan kännykkämaston jälkeen käänny oikealle, Koivumäentielle. Koulutuskenttä on heti risteyksen jälkeen Koivumäentien OIKEALLA puolella (n. 25 metriä Nahkelantien risteyksen jälkeen).

Karttaohjelmista koulutuskenttä löytyy esim. osoitteella Koivumäentie 9, Tuusula (Nahkela). HUOM! Osoite on viitteellinen, eikä esim. navigaattori välttämättä löydä oikeaa paikkaa tuon osoitteen perusteella.

** KARTTALINKKI **

Autojen parkkeeraus

Jos ketju estää kentälle ajon, autot tulee pysäköidä Koivumäentien varteen. Noin 20 metriä kentän liittymästä eteenpäin on levennys tien oikealla puolella. Autot eivät saa häiritä muita tienkäyttäjiä. HUOM! Pysäköinti tien vastakkaiselle puolelle on kielletty, ja autoa ei myöskään saa pysäköidä vastakkaisella puolella olevan tien levennykseen tai risteysalueelle.

Vakiovuorot

kentta_varauskalenteri03_2017

 

Kentän varaus

Jäsenillämme on oikeus varata koulutuskenttää ja välineitämme erilaisiin koiratapahtumiin. Vuokraamme välineistöämme myös seuramme ulkopuolisille henkilöille tai muille yhdistyksille pientä korvausta vastaan. Mikäli olet kiinnostunut kentän varauksesta, tarkista varaustilanne oheisesta kentän varauskalenterista ja täytä kentän varauslomake (lomake valmisteilla, ilmestyy pian). Huomioithan, että varaus tulee voimaan vasta, kun se vahvistetaan sinulle sähköpostitse.

Eri jaosten koulutuksista saa lisätietoa jaosten omilta sivuilta sekä yhteyshenkilöiltä. Tiedustelut ja kentän varaukset kenttävastaavalta!

Kentän varauskalenteri