Uncategorized

Agilityn syyskauden ryhmähaku auki

Tuusulan Kennelkerhon agilityn syyskausi kestää syyskuun alusta jouluun 9.9.-18.12. eli yht. 15 viikkoa. Ryhmiä on maanantai ja keskiviikko iltaisin sisähallissa TuuKKilassa. 

Ryhmissä on 4 koirakkoa/1h ja ohjattujen ryhmäpaikkojen hinta on 15€/krt, omatoimiryhmä 10€/krt eli ohjattu syyskausi joka viikko 225€ ja omatoimiryhmäpaikka 150€. Junioriohjaajille -10% ohjatusta ryhmäpaikasta sen vuoden loppuun, jolloin täyttää 18-vuotta. Molempina päivinä ensimmäisen ryhmän ajasta 30min on varattu radan rakennukseen ja viimeisen ryhmän ajasta 15min radan purkuun. On mahdollista hakea treenipaikkaa myös vain joka toiselle viikolle.

Mika Kangas on agilitytuomari ja valmentaja, jonka sujuvat radat ja radanlukutaitoa kehittävät ohjauksiin sekä rytmityksiin keskittyvät valmennukset ovat möllitasoisille hyvä ponnistuslauta hakea itsevarmuutta kisaamisen aloittamiseen tai jo kisaaville saada lisää eväitä ja rutiinia varmoihin kisasuorituksiin sekä löytää juuri teille koirakkona nopeimmat ja varmimmat ohjaukset erilaisiin ratahaasteisiin. 

Petran junioriryhmä on suunnattu 6-14-vuotiaille ohjaajille. Siihen voi hakea myös muun ikäiset, mutta 15-vuotta täyttäneille junioreille suositellaan muita ryhmiä.

Omatoimiryhmässä ei ole valmentajaa vaan ryhmä treenaa keskenään valmiilla radalla. Ryhmä on suunnattu kokeneemmille harrastajille. 

Kaisan, Pepin ja Sirin ryhmiin voivat hakea kaiken tasoiset koirakot alkeista kisaaviin. Treenit muokataan jokaisen koirakon tasoon sopiviksi. 

*******

Ryhmät: 

Maanantai

  • klo 18-19:15 Peppi, 3 koirakkoa (sis. radan rakennuksen) 
  • klo 19:15-20:45 parilliset viikot (7krt) Omatoimi/Peppi (tai 19:15-21, jos viimeinen ryhmä) 6 koirakkoa
  • klo 19:15-20:45 parittomat viikon (8krt) Mika Kangas, 6 koirakkoa (tai 19:15-21, jos viimeinen ryhmä) 6 koirakkoa
  • *klo 20:45-22 Siri, 4 koirakkoa (sis. radan purun)

Keskiviikko

  • klo 17-18:30 Kaisa, 4 koirakkoa  (sis. radan rakennuksen) 
  • klo 18:30-19:45 Junioriryhmä – Petra Laine, 5 koirakkoa 
  • *klo 19:45-20:45 Omatoimi 4 koirakkoa
  • *klo 19:45-21 Siri, 4 koirakkoa (sis. radan purun) tai
  • *klo 20:45-22 Siri, 4 koirakkoa (sis. radan purun)

*Siri valmentaa yhtä ryhmää viikossa ja se on joko ma tai ke illan viimeinen ryhmä riippuen miten ryhmät saadaan parhaiten muodostettua.


Kauden aikana valmentajat tuuraavat tarvittaessa toisiaan. 
 

*******


Yhden ohjaajan on mahdollista saada treenipaikka ensisijaisesti vain yhdelle koiralle/kausi. Jos treenaat useamman koiran kanssa, voit vaihdella esim. vuoroviikoin, kenen kanssa tulet treeneihin. Mahdollisesti tarjolle tulevia tuurausvuoroja saa myös ostaa vapaasti. Jos treenaat useamman koiran kanssa, voit täyttää lomakkeeseen molempien tiedot koira1/koira2 logiikalla. Mikäli kevään treeniryhmiin jää paikkoja on mahdollista saada toisellekin koiralle paikka. Jos olet kiinnostunut mahdollisesta lisätreenipaikasta toiselle koiralle, täytä tälle koiralle kokonaan oma lomake.

Treenipaikat jaetaan ensisijaisesti talkoovelvoitteen (12h/vuosi, juniorit 6h/vuosi) vuonna 2023-2024 täyttäneille ja niistä ilmoitetaan viikon sisään ilmoittautumisajan päättymisestä kaikille ryhmäpaikkaa hakeneille. Kaikkien ryhmissä treenaavien tulee olla Tuusulan Kennelkerhon jäseniä ja edustaa seuraa kilpaillessaan agilitykilpailuissa. Seuraan voi liittyä myös sen jälkeen kun ryhmäpaikka on varmistunut. Suosittelemme Suomen Agilityliiton lisenssin hankkimista varsinkin jos muuta urheiluvammoja kattavaa vakuutusta ei ole. Harrastaja- eli C-lisenssi on riittävä ja se on mahdollista päivittää A- tai B-lisenssiksi lisenssivuoden aikana.

Ilmoittautuminen on sitova. Täyttämällä lomakkeen annat Tuusulan Kennelkerho ry:lle luvan julkaista tiedon ryhmäpaikasta (ohjaajan etunimi ja koiran kutsumanimi) tarvittavissa yhteyksissä.

 

Ryhmähaku seuraavalla lomakkeella: https://forms.gle/hLpsmo9CRG3B1HRq8 


Haku päättyy sunnuntaina 25.8.2024 ! (hakea voi niin pitkään kun lomake on auki)

Kuva: Kiidagraphy

TOKO seuramestaruudet 14.9.

Tuusulan Kennelkerho ry järjestää virallisen TOKO kilpailun ulkokentällään 14.9.2024. Kenttä on hiekkapohjainen ja sijaitsee osoitteessa Koivumäentie 13, Tuusula. Tuomarina toimii Susanna Berghäll. Kilpailun yhteydessä ratkotaan myös Tuusulan Kennelkerhon TOKOn seuramestaruus.

Seuramestaruus säännöt löydät täältä: http://www.tuusulankennelkerho.fi/tottelevaisuus/toko-seuramestaruus-kilpailun-saannot/

TuuKKin jäsenille osallistuminen maksaa 25 €, muille 30 €. Jäsenten ilmoittautuminen alkaa 12.8.2024. Ilmoittautumisohjeet ja muut tiedot löydät virkusta: https://www.virkku.net/index.cfm?template=show.koe.cfm&koeId=13265

Tiedustelut sähköpostitse toko@tuukk.fi

Arkitapakurssi

Tervetuloa TuuKKin järjestämälle arkitapakurssille. Kurssilla keskitymme saamaan työkaluja sujuvaan arkeen ja vahvistamaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Kurssin aiheita ovat kontakti ohjaajaan, luoksetulo, muihin koiriin ja ihmisiin neutraalisti suhtautumisen opettelu sekä arjen hoitotoimenpiteiden harjoitteleminen koiralle mukavalla tavalla. Lisäksi kurssilla harjoitellaan vinkkejä mukavaan aktivointiin, yhdessä tekemiseen ja harrastuksen pohjataitoihin.

Kurssille ovat tervetulleita kaiken ikäiset koirat ilman pohjataitovaatimuksia.

Kurssi järjestetään TuuKKin koulutuskentällä osoitteessa Koivumäentie 13, Tuusula (Nahkela). 

Kurssi pidetään sunnuntaisin klo 11.00-12.00.

Kurssipäivät ovat 
25.8.
1.9.
8.9.
15.9.

Kurssi on tarkoitettu TuuKKin jäsenille. Kurssille mahtuu kuusi osallistujaa. 

Hinta 45 €. 

Ilmoittautuminen 31.7. mennessä.

Tiedustelut toko@tuukk.fi

 

Hae mukaan TuuKKin agilityn SM-joukkueeseen!

TuuKKin agilityn SM joukkuehaku 2024

Agilityn Suomenmestaruus kilpaillaan 24.-25.8.2024 Valkeakoskella!

Joukkuekilpailu käydään sunnuntaina 25.8. 

TuuKK voi lähettää kilpailuun yhden joukkueen jokaisesta kokoluokasta. Jokainen joukkue koostuu neljästä (4) 3. luokan koirasta, sekä yhdestä varakoirasta. Joukkueen tulokseen lasketaan kolmen parhaan koirakon tulokset. Yhdistys maksaa joukkueiden osallistumismaksut. Mikäli yhdistys ei saa joukkuetta kasaan, voidaan SM-kilpailuihin lähettää yhdistelmäjoukkue jonkun toisen seuran kanssa.

Hae mukaan TuuKKin joukkueeseen ke 31.7.2024 mennessä tällä lomakkeella !
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSefbQMtIqKlO6X4bA2eYkwYwPpDaYKnkHrjcCCuntfDSwjJvA/viewform?usp=sharing


Lisää tietoa SM-kisoista löydät täältä: https://agiarvokisat.com/sm-kilpailut/

Agilityjaos
Tuusulan Kennelkerho ry

Junioriohjaajien koulutuspäivä 7.8.2024

Tuusulan Kennelkerho ry järjestää junioriohjaajille suunnatun agilitynvalmennuspäivän 7.8.2024. Valmennukseen ovat tervetulleita kaikki alle 18-vuotiaat agilityharrastajat, joilla on jo agilityn alkeet hallussa ja SAGIn lisenssi olemassa. Päivässä on junioriohjaajille kolme 75min valmennusryhmää klo 15:30-19:15. Jokaisessa ryhmässä on 4 koirakkopaikkaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Valmentajana toimii Milja Haapamäki.

Hinta alle 18-vuotiaille 10€ /koirakko 

Junioreiden ilmoittautuminen 26.7.2024 mennessä tällä lomakkeella: https://forms.gle/uD2a8R2v8AUVP8Mq5

 

Klo 19:15-20:30 Miljan vetämä ryhmä TuuKKin yli 18-vuotiaille jäsenille

  • 5 koirakkopaikkaa
  • Hinta 18€/koirakko
  • Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 12h talkoovelvoitteen 2023-2024 täyttäneille ja sen jälkeen talkooaktiivisuusjärjestyksessä 28.7. mennessä ilmoittautuneiden kesken. 
  • Ilmoittautuminen ma 8.7. alkaen lomakkeella: https://forms.gle/RjJXmmWXHhJSJ9T28

 

Miljan esittely:

Moikka! Olen Milja Haapamäki, tamperelainen koiraharrastaja ja agilitykouluttaja. Olen harrastanut agilityä reilun kymmenisen vuotta ja kouluttanut reilut viisi vuotta. Omaan koirajengiini kuuluvat espanjanvesikoirat Letti ja Kreppi sekä bordercollie Summa. 

Agility on vienyt mukanaan, koska siinä yhdistyy monia mielenkiintoisia elementtejä, muun muassa taitotehtävät ja vauhti. Mutta myös se että jokainen voi tehdä agilityä omalla tyylillään, hyödyntäen omia vahvuuksiaan. Hauskanpitoa unohtamatta!

Kouluttajana pyrin kehittämään omaa osaamistani sekä seuraamaan lajin kehitystä aktiivisesti. Kouluttajana olen ollut mukana muun muassa Nuorten TopTeamissa sekä monissa muissa mielenkiintoisissa projekteissa niin seuratasolla kuin yksityiselläkin puolellakin. Kouluttajana suunnittelen treenit koirakkokohtaisesti, joten treeneihini ovat tervetulleita kaikki!

Nähdään treeni- ja kisakentillä!🤩

 

Tokon alkeiskurssi

Tervetuloa TuuKKin järjestämälle tokon alkeiskurssille. Kurssilla harjoitellaan tokon alempien luokkien kisaliikkeitä ja harjoitellaan paikkamakuuta muiden koirien läsnäollessa. 

Kurssille ovat tervetulleita kaiken ikäiset koirat, joilla on jo pienet pohjataidot, kuten istuminen ja maahanmeno hallussa. Kurssi sopii myös pennuille. Kurssilla ei keskitytä arkitapojen hallintaan, vaan pyrkimyksenä on opetella asioita, joita tokokisoissa tulee vastaan.

Kurssi järjestetään TuuKKin koulutuskentällä osoitteessa Koivumäentie 13, Tuusula (Nahkela). 

Kurssi pidetään tiistaisin klo 18.00-19.00.

Kurssipäivät ovat 13.8., 20.8., 27.8. ja 3.9. 

Kurssi on tarkoitettu TuuKKin jäsenille. Kurssille mahtuu kuusi osallistujaa. 

Hinta 45 €. 

Ilmoittautuminen 14.7. mennessä.

Tiedustelut toko@tuukk.fi

Tokokoulutukset syksy 2024

Syksyn 2024 tokokoulutukset alkavat elokuussa. Tarjolla on kolme kaiken tasoisille tokoilijoille tarkoitettua tokokurssia, joita kouluttavat Maarit Hellman, Mari Leiviskä ja Nina Manner.

Koulutukset on tarkoitettu Tuusulan Kennelkerhon jäsenille.

Koulutukset soveltuvat kaiken tasoisille tokoilijoille, myös aloittelijoille ja pennuille. Voit ilmoittautua yhdelle, kahdelle tai vaikka kaikille kursseille.

Kurssit järjestetään tiistaisin Tuukkin hallissa osoitteessa Kiilleliuskeenkuja 10, 04330 Tuusula

Kursseille mahtuu mukaan yhteensä 10 koirakkoa / kurssi. Koirakot jaetaan kahteen ryhmään, jolloin yhdessä ryhmässä on 5 koirakkoa. Ryhmä 1 treenaa klo 18.00-19.30 ja ryhmä 2 klo 19.30-21.00. 

Kurssit:

Maarit Hellman kouluttaa 7 kerran mittaisen kurssin, jonka kurssipäivät ovat 27.8., 10.9., 24.9., 1.10., 22.10., 19.11. ja 17.12. Kurssin hinta 215 €.

Mari Leiviskä kouluttaa 4 kerran mittaisen kurssin, jonka kurssipäivät ovat 3.9., 8.10., 5.11. ja 3.12. Kurssin hinta 120 €.

Nina Manner kouluttaa 6 kerran mittaisen kurssin, jonka kurssipäivät ovat 20.8., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12. Kurssin hinta 185 €.

Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin paikkoja, niin paikat jaetaan seura-aktiivisuuden perusteella. Muistathan siis ilmoittaa hakiessasi tekemäsi talkoot ja muun seura-aktiivisuuden.

Ilmoittautuminen kursseille tapahtuu TÄMÄN LINKIN kautta 19.7. mennessä.

Tiedustelut toko@tuukk.fi

Nosework koe 21.7.2024

Tuusulan Kennelkerho ry järjestää Kaikkien etsintämuotojen 1-luokan kokeen (KEK1) sunnuntaina 21.7.2024. Koe järjestetään TuuKKin kentällä (Koivumäentie 13, Tuusula) ja hallissa (Kiilleliuskeenkuja 10, 04330 Tuusula). Kokeessa ratkotaan samalla shetlanninlammaskoirien rotumestaruus. Kokeen tuomarina toimii Elina Pekkola. Virallisessa kokeessa on 16 koirakkopaikkaa.

  • Etusija ilmoittautuminen jäsenille ja rotumestaruuteen osallistuville 6.7. klo 09:00 – 7.7. klo 21:00,
  • KAIKILLE AVOIN ILMOITTAUTUMINEN 8.7. klo 09:00-10.7. klo 21:00.
  • Rotumestaruudesta kilpailevat ylempien luokkien koirakot osallistuvat kokeeseen epävirallisesti. Ilmoittautuminen 6.7. klo 09:00 – 7.7. klo 21:00

Ilmoittautumiset vastaanottaa vastaava koetoimitsija Ilona Joensuu. Ilmoittautumiset ja kyselyt sähköpostitse ilona.joensuu@elisanet.fi

Huom! Koepaikka ei ole täysin esteetön. Juoksunartut eivät voi osallistua kokeeseen. Maksutiedot lähetetään paikan vahvistumisen jälkeen.

 

Shetlanninlammaskoirien Nosework rotumestaruus säännöt: https://www.shetlanninlammaskoirat.fi/wp-content/uploads/2023/03/NOSEWORK-RM-SAANNOT.pdf

Nosework säännöt: https://www.kennelliitto.fi/lomakkeet/nosework-kokeen-saannot-ja-ohjeet

 

Huom! Ilmoittaudu talkoilemaan Pepille viestillä/whatsappilla/messengerillä: Peppi Hopsu 0505926874

 

 

Haku tokon SM-joukkueeseen 2024

 

Tokon SM-kilpailu järjestetään 29.-30.6.2024 Laukaassa, Vihtavuoren Liikuntapuistossa. 

TOKO SM-kilpailuiden nettisivut:  www.tokosm2024.fi
TOKO SM -facebook-tapahtuma: https://fb.me/e/7GSxvUM9p 

Tuusulan Kennelkerho haluaa lähettää SM-kilpailuihin joukkueen edustamaan TuuKKia. 

Yhdistys maksaa joukkueen osallistumismaksun (1 koira / ohjaaja) takautuvasti. 

Joukkuekilpailuun voidaan ilmoittaa joukkue, jossa on:

  • vähintään 1x ALO, 1x AVO ja 1x VOI/EVL koirakko ja
  • enintään 2x ALO, 2x AVO ja 2x VOI/EVL koirakkoa.

Lisäksi joukkueeseen saa ilmoittaa enintään 3 varakoirakkoa (1x ALO, 1x AVO, 1x VOI/EVL)

Osallistumisoikeus on puhdasrotuisilla, Suomen Kennelliiton rekisterissä olevilla koirilla. Koiran ohjaajan tulee olla Suomen kansalainen tai Suomessa vakituisesti asuva henkilö. Juoksuisella nartulla on osallistumisoikeus ainoastaan erikoisvoittajaluokkaan (EVL). Tarkista koirien osallistumiskriteerit täältä:
https://www.palveluskoiraliitto.fi/palveluskoiraliitto-ry/ajankohtaista/osallistumisoikeus-tokon-suomen-mestaruuskilpailuun-2 

Joukkueen jäsenten tulee olla Tuusulan Kennelkerhon jäseniä.

Mikäli joukkueeseen hakijoita joudutaan karsimaan, valinnoissa huomioidaan koirakon paras tulos siitä kilpailuluokasta, jossa koirakko kilpailisi SM-kilpailuissa.

Hae tokon SM-joukkueeseen TÄSTÄ 19.5.2024 mennessä.

Joukkuevalinnat tehdään mahdollisimman pian ilmoittautumisajan päätyttyä.

Lisätiedot ja kysymykset toko@tuukk.fi

Rally-tokon kesän 2024 ulkokurssien haku aukeaa 8.4.2024 klo 9

2024 kesäkurssien ilmoittautuminen aukeaa 8.4.2024 klo 9 ja on auki 15.4.2024 klo 23 asti. Koulutukset järjestetään Tuusulan Kennelkerhon ulkokentällä, Tuusulassa viikoilla 19-24.

TORSTAISIN  9.5. – 13.6.2024
🟡17:30 – 18:30 ohjattu KELTAINEN Ryhmä 4 kertaa,  25€ (kouluttaja Kaisa) KAKSI PAIKKAA VAPAUTUNUT!
🔵17:45 – 18:45 ohjattu SININEN Ryhmä 5 kertaa, 30€ (kouluttaja Miia L&Lotta)
🟢18:45 – 19:45 omatoiminen ratatreeniryhmä 6 kertaa 15€
🔴19:45 – 20:45 ohjattu PUNAINEN Ryhmä 5 kertaa,  30€ (kouluttaja Tiia)
🟣19:45 – 20:45 ohjattu VIOLETTI Ryhmä 4 kertaa, 25€ (kouluttaja Kirsi)
Helatorstaina vain omatoimiryhmän treenit, mutta uudet kurssilaiset voivat tulla itsenäisesti tutustumaan koiran kanssa kenttään ennen seuraavan viikon ensimmäistä ohjattua ryhmätreeniä.


Halutessasi voit ilmoittautua useampaan ryhmään. TÄYTÄ JOKAISESTA PAIKASTA ERILLINEN LOMAKE!  tai laita sähköpostia rallytoko(at)tuukk.fi

Lomake löytyy mys ositteesta https://forms.gle/g3uCnHPvyk6YD2CN7 tai

QR-koodilla 

   

Alustava kurssisuunnitelma, joka varmistuu ilmoittautumisen päätyttyä.