Toko

Syksyn 2023 TOKOkurssit

TOKOjaoksen talvikausi pyörähtää käyntiin elokuussa, kun kolme ulkopuolista kouluttajaa tulevat kouluttamaan Tuusulan kennelkerhon tokoilijoita elo-joulukuussa 2023.

Kukin kouluttaja käy noin kerran kuukaudessa kouluttamassa.

Jokaiselle kouluttajalle haetaan erikseen eli tokokursseja on elo-joulukuussa kolme kappaletta.

Kouluttajat ovat: Maarit Hellman, Mari Leiviskä ja Nina Manner

Koulutukset järjestetään Tuusulan Kennelkerhon hallissa, osoitteessa: Kiilleliuskeenkuja 10, 04330 Tuusula

Tavoitteena on muodostaa kaikille kouluttajille kaksi 1,5 tunnin treeniryhmää, jossa molemmissa harjoittelee 5 koirakkoa, jolloin treeniaika per koirakko on noin 15 minuuttia. Ensimmäinen ryhmä aloittaa klo 18:00 ja toinen klo 19:30. Ryhmäläisten odotetaan olevan koko oman treeniryhmänsä treeniajan (1,5 tuntia) paikalla. 

Ryhmähaku avautuu 24.7.2023 klo 8:00

Kaikkiin ryhmiin haetaan samalla lomakkeella. Jos haet useamman kouluttajan ryhmään, merkitse mihin ryhmään haet ensisijaisesti. Pyrimme jakamaan paikkoja tasaisesti, niin että mahdollisimman moni saisi vähintään yhden treenipaikan.

Jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, treenipaikan myöntämiseen vaikuttaa hakijan seura-aktiivisuus. 

https://forms.gle/Q6CZHonky2A2F5CA7

 

Hae mukaan 9.8.2023 mennessä.

Hinnat sisältävät kouluttajamaksun ja hallimaksun.

Ilmoittautuminen on sitova, joten jos saat paikan hakemaasi ryhmään, sitoudut ottamaan sen vastaan ja maksamaan kurssimaksun. Jos olet estynyt osallistumaan jollekin kerralle, voit halutessasi myydä sen eteenpäin. 

Koulutusryhmät

  • Maarit Hellman, Koulutuskerrat: 22.8, 19.9, 7.11 ja 5.12.2023 (Hinta: 130 eur)
  • Mari Leiviskä, koulutuskerrat: 29.8, 26.9, 24.10, 21.11 ja 19.12.2023 (Hinta: 150 eur)
  • Nina Manner, Koulutuskerrat: 5.9, 10.10, 14.11 ja 12.12.2023 (Hinta: 130 eur)


Ilmoittautuminen tapahtuu lomakkeella: https://forms.gle/Q6CZHonky2A2F5CA7

Kaikkiin koulutuksiin haetaan yhdellä lomakkeella. Voit hakea kaikkiin ryhmiin mukaan, mutta joudut valitsemaan mihin koulutukseen haet ensisijaisesti, mikä on toiseksi mieleisin ja mikä kolmanneksi mieleisin.

TuuKK 50v juhlaleiri!

TuuKK järjestää monilajileirin 18-21.5. Kokemäellä. Majoittuminen tapahtuu Pitkäjärven leirikeskuksessa ja lajitreenit lähimaastoissa sekä Harjavallan palvelus- ja seurakoiraharrastajat ry:n nurmi- ja hiekkakentillä (17 km majoituksesta).

Ilmoittautumiset lomakkeen kautta 26.4.2023 mennessä: https://forms.gle/yEPE1kW9N6oerwE46

 

LAJIT

torstai-perjantai:

  • TOKO ja PK-tottis, kouluttaja Riitta Kivimäki
  • rally-toko, kouluttaja Päivi Nummi
  • monilajiryhmä (sisältää 3 eri lajin treeniä*)

lauantai-sunnuntai 

  • agility, kouluttaja Sonia Delatte (huom sis. molempina päivinä 2h treeniryhmän, jossa 5 koirakkoa eli la ap ennen lounasta ei ole treenejä) 
  • haku, kouluttaja Jaana Tuukkanen
  • metsäjälki, kouluttaja Susanna Mattila

*Monilajiryhmän lajivaihtoehdot: TOKO tai PK-tottis (kouluttaja Riitta Kivimäki), rally-toko (kouluttaja Päivi Nummi), esineruutu (Marja Uusitalo), lajitutustuminen haku (Marja Uusitalo), lajitutustuminen rally-toko (Kaisa Ahonen), lajitutustuminen agility (Peppi Vilén).

OHJELMA

Torstai:

  • Saapuminen leirille
  • Lounas
  • Lajitreenit
  • Päivällinen
  • Sauna ja ilta grillailua (omat grillattavat)

Perjantai:

  • Aamupala
  • Lajitreenit
  • Lounas
  • Lajitreenit
  • Päivällinen
  • -> 2 pv leiriläiset kotimatkalle
  • ilta grillailua (omat grillattavat)

Lauantai:

  • Aamupala
  • Lajitreenit 
  • Lounas
  • Lajitreenit
  • Päivällinen
  • Sauna ja ilta grillailua (omat grillattavat)

Sunnuntai:

  • Aamupala
  • Lajitreenit
  • Lounas
  • Loppusiivous ja kotimatkalle

HINNAT

2 päivää treeniä sis. 1 yön mökkimajoituksen 3hh huoneissa ja ruuat 180,00€

4 päivää treeniä sis. 3 yön mökkimajoituksen 3hh huoneissa ja ruuat 350,00€

  • Saman ohjaajan toinen koira 100€ / 2 päivää treeniä
  • Kuuntelupaikka 2 päivää sis. 1 yön mökkimajoituksen 3hh huoneissa ja ruuat 100€
  • Majoittuminen omassa huoneessa +20€/yö
  • Oma majoitus (omassa asuntoautossa, teltassa tai muualla) -30€/yö
  • Lisäyö 2 pv leiriläisille (pe-la välinen yö) +35€

 

Kyselyt hallitus@tuukk.fi

Pekka Korrin TOKO koulutus (3 kertaa)

TuuKKin tokoilijoita on tulossa kouluttamaan tiistai-iltaisin Pekka Korri (Kennel Tending)
Koulutus pidetään TuuKK:n hallissa.

Ryhmä kokoontuu kolmena peräkkäisenä tiistai-iltana klo 18-21:00

  • 16.5.2023
  • 23.5.2023
  • 30.5.2023

Tavoitteena on muodostaa kaksi 1,5 tunnin treeniryhmää, jossa molemmissa harjoittelee 5 koirakkoa, jolloin treeniaika per koirakko on noin 15 minuuttia. Ensimmäinen ryhmä aloittaa klo 18:00 ja toinen klo 19:30. Kerro ilmoittautuessasi kumpi ryhmä olisi sinulle mieleisempi. Huom! Emme voida taata että saat juuri sen ryhmän jota toivot.

Ryhmäläisten odotetaan olevan koko oman treeniryhmänsä treeniajan (1,5 tuntia) paikalla.

Koulutuksen hinta on 100 eur / 3 kertaa.
Hinta sisältää kouluttajamaksun ja hallimaksun.

Mukaan mahtuu maksimissaan 10 koirakkoa. Jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, vaikuttaa hakijan seura-aktiivisuus treenipaikan myöntämiseen.
 

Ilmoittautuminen on sitova, joten jos saat paikan hakemaasi ryhmään sitoudut ottamaan sen vastaan ja maksamaan kurssimaksun. 

Jos olet estynyt osallistumaan jollekin kerralle, voit halutessasi myydä sen eteenpäin. Kurssimaksu erääntyy 10.5.2023

HAE KOULUTUKSEEN MUKAAN 16.4.2023 MENNESSÄ!

https://forms.gle/8uQecrpAKuLYVSCP9

Mari Leiviskän TOKO-kurssi 2023

TuuKKin tokoilijoita on tulossa kouluttamaan tiistai-iltaisin maalis-toukouussa Mari Leiviskä.

Ryhmä kokoontuu neljä kertaa:

  • 28.3.2023
  • 11.4.2023
  • 25.4.2023
  • 9.5.2023

Tavoitteena on muodostaa kaksi 1,5 tunnin treeniryhmää, jossa molemmissa harjoittelee 5 koirakkoa, jolloin treeniaika per koirakko on noin 15 minuuttia. Ensimmäinen ryhmä aloittaa klo 18:00 ja toinen klo 19:30. Kerro ilmoittautuessasi kumpi ryhmä olisi sinulle mieleisempi. Huom! Emme voida taata että saat juuri sen ryhmän jota toivot.

Ryhmäläisten odotetaan olevan koko oman treeniryhmänsä treeniajan (1,5 tuntia) paikalla.

Koulutuksen hinta on 110 eur / 4 kertaa.
Hinta sisältää kouluttajamaksun ja hallimaksun.

Mukaan mahtuu maksimissaan 10 koirakkoa. Jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, vaikuttaa hakijan seura-aktiivisuus treenipaikan myöntämiseen.


Ilmoittautuminen on sitova, joten jos saat paikan hakemaasi ryhmään sitoudut ottamaan sen vastaan ja maksamaan kurssimaksun. Jos olet estynyt osallistumaan jollekin kerralle, voit halutessasi myydä sen eteenpäin. Kurssimaksu erääntyy 20.3.2023

HAE KOULUTUKSEEN MUKAAN 12.3.2023 MENNESSÄ!

https://forms.gle/jZ3tWoCFw29GkUBB6

Maarit Helmanin tokokoulutus 2023

Maarit Hellman tulee kouluttamaan Tuusulan Kennelkerhon tokoilijoita kuusi kertaa tammi-maaliskuussa 2023. Ryhmä kokoontuu jokatoinen tiistai TuuKKilan hallissa ajalla 10.1-21.3.2023 

Koulutuspäivät ovat:

  • 10.1.2023
  • 24.1.2023
  • 7.2.2023
  • 21.2.2023
  • 7.3.2023
  • 21.3.2023

Tavoitteena on muodostaa kaksi 1,5 tunnin treeniryhmää, jossa molemmissa harjoittelee 5 koirakkoa, jolloin treeniaika per koirakko on noin 15 minuuttia. Ensimmäinen ryhmä aloittaa klo 18:00 ja toinen klo 19:30. Kerro ilmoittautuessasi kumpi ryhmä olisi sinulle mieleisempi. 

Huom! Emme voida taata että saat juuri sen ryhmän jota toivot. 

Ryhmäläisten odotetaan olevan koko oman treeniryhmänsä treeniajan (1,5 tuntia) paikalla. 

Hae mukaan 15.12.2022 mennessä.

Hinta sisältää kouluttajamaksun ja hallimaksun. 

Maksu erääntyy 5.1.2023 

Hinta: 200 eur

Jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, treenipaikan myöntämiseen vaikuttaa hakijan seura-aktiivisuus.

Ilmoittautuminen on sitova, joten jos saat paikan hakemaasi ryhmään sitoudut ottamaan sen vastaan ja maksamaan kurssimaksun. Jos olet estynyt osallistumaan jollekin kerralle, voit halutessasi myydä sen eteenpäin. 

ILMOITTAUTUMISLOMAKE

 

Nina Manner tokokoulutus

Ryhmä kokoontuu jokatoinen tiistai TuuKKilan hallissa ajalla 4.10-13.12.2022

Tavoitteena on muodostaa kaksi 1,5 tunnin treeniryhmää, jossa molemmissa harjoittelee 5 koirakkoa, jolloin treeniaika per koirakko on noin 15 minuuttia. Ensimmäinen ryhmä aloittaa klo 18:00 ja toinen klo 19:30. Kerro ilmoittautuessasi kumpi ryhmä olisi sinulle mieleisempi. 

Huom! Emme voida taata että saat juuri sen ryhmän jota toivot. 

Ryhmäläisten odotetaan olevan koko oman treeniryhmänsä treeniajan (1,5 tuntia) paikalla. 

Hae mukaan 18.9.2022 mennessä.

Maksu erääntyy 1.10.2022, voi maksaa tarvittaessa kahdessa erässä

Hinta: 200 eur

Jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, treenipaikan myöntämiseen vaikuttaa hakijan seura-aktiivisuus ja se edustaako koirakko Tuusulan Kennelkerho mahdollisissa tokokokeissa.

Ilmoittautuminen on sitova, joten jos saat paikan hakemaasi ryhmään sitoudut ottamaan sen vastaan ja maksamaan kurssimaksun. Jos olet estynyt osallistumaan jollekin kerralle, voit halutessasi myydä sen eteenpäin. 

Kurssimaksu erääntyy 1.10.2022

Hakulomake

 

TOKO:n ALO ja AVO tason kurssit alkavat syyskuussa

Marika Westman ja Mia Puska ovat lupautuneet kouluttamaan TuuKK:n tokoilijoita syys-talvikaudella 2022. Ilmoittautuminen koulutuksiin alkaa 8.8.2022 klo 8:00. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

MOLEMMAT KURSSIT OVAT TÄYNNÄ!


TOKO-kurssi AVO-luokan koirakoille

  • Kouluttaja: Mia Puska
  • Paikkoja: 5
  • Kertoja: 4
  • Paikka: TuuKKila halli, Kiilleliuskeenkuja 10, Tuusula
  • Aika: 19-20:00
  • Kerrat: 13.9, 27.9, 11.10 ja 25.10
  • Hinta: 60 eur

 


 

TOKOkurssi ALO-luokan koirakoille

  • Kouluttaja: Marika Westman
  • Paikkoja: 5
  • Kertoja: 4
  • Paikka: TuuKKila halli, Kiilleliuskeenkuja 10, Tuusula
  • Aika: 18-19:00
  • Kerrat: 11.10, 25.10, 8.11 ja 22.11
  • Hinta: 60 eur

 


 

TOKOn seuramestaruus 24.9.2022!

Tuusulan Kennelkerhon TOKOn seuramestaruus kilpaillaan 24.9.2022 yhdistyksen omalla hiekkakentällä osoitteessa koivumäentie 13, Tuusula (Nahkela). Kyseessä on epävirallinen yhden tuomarin TOKO-koe, jonka tuomaroi Pirkko Bellaoui. Seuramestaruus ratkotaan luokissa ALO, AVO, VOI ja EVL. Lisäksi kilpailun yhteydessä järjestetään mölliluokka. Jokaiseen luokkaan otetaan ensisijaisesti viisi koirakkoa, jonka jälkeen paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Hinta 15€/koirakko.

Varaa paikkasi kokeeseen sähköpostitse julia.ahokas@gmail.com 20.8.2022 alkaen. Sähköpostin otsikoksi "TUUKK TOKO seuramestaruus".

Vain Tuusulan Kennelkerhon jäsenille!

 

Mari Leiviskän TOKO-koulutus 2022

TuuKKin tokoilijoita on tulossa kouluttamaan tiistai-iltaisin elo-syyskuussa 2022 Mari Leiviskä, TOKOn tuore maailmanmestari.

Ryhmä kokoontuu neljä kertaa, maalis-huhtikuun aikana. Ryhmällä ei ole erillisiä omatoimikertoja: 

  • 9.8
  • 23.8
  • 6.9 
  • 20.9

Tavoitteena on muodostaa kaksi 1,5 tunnin treeniryhmää, jossa molemmissa harjoittelee 5 koirakkoa, jolloin treeniaika per koirakko on noin 15 minuuttia. Ensimmäinen ryhmä aloittaa klo 18:00 ja toinen klo 19:30. Kerro ilmoittautuessasi kumpi ryhmä olisi sinulle mieleisempi. Huom! Emme voida taata että saat juuri sen ryhmän jota toivot. 

Ryhmäläisten odotetaan olevan koko oman treeniryhmänsä treeniajan (1,5 tuntia) paikalla. 

Valmennuksen hinta on 105 eur / 4 kertaa

Hinta sisältää kouluttajamaksun ja hallimaksun. 

Mukaan mahtuu maksimissaan 10 koirakkoa.  Jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, vaikuttaa hakijan seura-aktiivisuus treenipaikan myöntämiseen.

Ilmoittautuminen on sitova, joten jos saat paikan hakemaasi ryhmään sitoudut ottamaan sen vastaan ja maksamaan kurssimaksun. Jos olet estynyt osallistumaan jollekin kerralle, voit halutessasi myydä sen eteenpäin. Kurssimaksu erääntyy 1.8.2022

HAE KOULUTUKSEEN MUKAAN 23.7.2022 MENNESSÄ!

ILMOITTAUTUMISLOMAKE

 

Christa Enqvist-Pukkilan tokopäivä 11.6.2022

 

Saamme Christa Enqvist-Pukkilan kouluttamaan TuuKK:n tokoilijoita. Tämä on hieno tilaisuus tokoilijoille, sillä Christa on todella pidetty ja haluttu kouluttaja. Christa on mm Suomen Tokorenkaan pääkouluttaja eli kouluttaa pääasiassa Suomen parhaimpia tokokoirakoita.

Christa tulee kouluttamaan lauantaina 11.6.2022 klo 10-16:00. 

Koulutus pidetään ensisijaisesti kentällä, mutta meille on varattu halli myös varalle jos kentän kunnostustyöt tai surkea keli sattuu juuri tuolle ajankohdalle.

Paikalla kannattaa olla vaikka koko päivä, sillä aivan varmasti saat itsellesi eväitä myös muiden treenejä seuratessasi. 

Mukaan mahtuu 10 koirakkoa. 

Yhdellä koirakolla on noin 30 min treeniaikaa. 

Ensisijaisesti 1 koira per ohjaaja, mutta jos paikkoja jää voidaan ottaa myös ohjaajien 2. koira. 

Taito vaatimuksia ei ole, mutta jos ilmoittautumisia tulee enemmän kuin paikkoja on, treenipaikan myöntämiseen vaikuttaa hakijan seura-aktiivisuus ja se edustaako koirakko Tuusulan Kennelkerho mahdollisissa tokokokeissa.

  • Ilmoittautuminen auki 15.5.2022 asti
  • Paikoista ilmoitetaan viimeistään 22.5.2022
  • Osallistumismaksu erääntyy 3.6.2022
  • Hinta: 65 eur

Tehdään tästä hieno tokopäivä TuuKKille. Järjestetään paikalle nyyttäriperiaatteella ruokaa ja seurataan toistemme suorituksia.

Ilmoittautuminen on sitova, joten jos saat paikan hakemaasi ryhmään sitoudut ottamaan sen vastaan ja maksamaan kurssimaksun. Jos olet estynyt osallistumaan jollekin kerralle, voit halutessasi myydä sen eteenpäin. 

Ilmoittaudu lomakkeella:
https://forms.gle/pFkq7utoB9XmtJFs8